Olen Mari, hoitaja Rauhaisan takana

Tärkein syy perustaa fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin keskittyvä yritykseni, oli se, että halusin auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Haluan tarjota hoitavaa kosketusta, jota tarvitsemme koko ajan enemmän. Tuntuu tärkeältä hoitaa käsilläni, kosketus itsessään jo hoitaa stressaantunutta mieltä ja kehoa. Kosketuksen voima on meille koko elämän ajan tärkeää. Syntymässä se on ensimmäinen asia, joka tuo turvaa ja monesti elämän lopussa kosketus on se viimeinen mistä saamme lohdutusta, kun ehkä sanoja ei enää ole.

Minulle on myös tärkeää tehdä arvojeni mukaisesti hoitotyötä. Minulla on sinulle aikaa, kun tulet hoidettavakseni. Minun on aivan yhtä helppoa puhua kanssasi mieleesi nousevista aiheista, kuin olla hiljaa, antaa sinun nauttia rauhassa hoidosta. Sinä saat päättää.

Minulle kokonaisvaltainen hyvinvointi on tärkeä arvo, jota pyrin tukemaan omassa elämässäni tärkeiden ihmissuhteiden ja mielekkään työn kautta. Harrastan monipuolisesti liikuntaa, syön terveellisesti, panostan uneen, sekä huolehdin henkisestä hyvinvoinnista. Haluan tukea myös sinua voimaan mahdollisimman hyvin.
Lähestyn ihmistä psykofyysisenä kokonaisuutena, jonka hyvinvointiin vaikuttavat kaikki elämän osa-alueet.

Haluan auttaa osaltani sinua tukemaan hyvinvointiasi yksilöllisesti ja kokonaisvaltaisesti. On tärkeää, että huomaat itse kehosi ja mielesi muutokset. Hoidon aikana sinulla on aikaa ja rauha pysähtyä itsesi äärelle. Hoidon kosketus auttaa sinua hahmottamaan kehosi ääriviivat ja palauttaa sinut itseesi myös mielen tasolla.

Itseni kehittäminen on minulle tärkeää ja oppimisen halu on suuri. Haaveilenkin koko ajan uusista koulutuksista ja ammattitaidon laajentamisesta. Haluan oppia ja osata lisää, jotta voin olla mahdollisimman paljon avuksesi.

Lämpimästi tervetuloa hoitoon,

Hyvinvointiin liittyvät koulutukseni

08/2006-06/2009 : Pajulahden liikuntakeskus, Kuntokumppanit Oy; Liikunnanohjauksen perustutkinto, oppisopimuskoulutus, liikuntaneuvoja

01/2019-06/2020 : Salus terveysopisto; Diplomiravintoneuvoja

09/2019- : Salus terveysopisto; Diplomiravintoterapeutti (harjoitusasiakkaita vaille valmis)

06/2021-07/2022 : Frantsilan hyvänolonkeskus, Luomuyrttitila Oy; Shiatsuhoitaja ja intialainen päähieronta

02/2024 – Samfysio/Samuli Sairiala; Purentaelimistön toimintahäiriöiden hoito -koulutus

Olen Shiatsu Finland ry:n jäsen.
Olen suorittanut EA 16 h – kurssin keväällä 2024.
Olen osallistunut Yrittäjän peruskoulutukseen ja syventävään koulutukseen/Y4Works.

Scroll to Top